Kuvaus
Naisen vartalon valkoinen kipsivalos seisoo yksinään pyöreällä harmaalla jalustalla, ja sen pää, kädet ja reisien alapuoliset osat puuttuvat kokonaan, leikattuina siististi niin kuin tutkielmavalu muovataan. Jäljellä oleva muoto, hartiat, rintakehä ja lantio hieman sivulle kääntyneinä, on rakennettu lähes kokonaan valkoisen, kermanvalkoisen ja vaaleanharmaan leveistä, varmoista vedoista, ja tummempaa harmaata on käytetty säästeliäästi merkitsemään taitteita ja varjoja kohdissa, joissa kipsin pinta vaihtaa suuntaa. Taustalla on tasainen, syvän siniharmaa seinä, jota rikkoo vain vartalon vasemmalle heittämä voimakas vinovarjo, joka sekin on maalattu lähes mustansiniseksi.
Van Gogh maalasi tämän tutkielman ja useita muita näkymiä samasta kipsivaloksesta ollessaan kirjoilla akatemiassa, jossa piirtäminen ja maalaaminen klassisten valosten mukaan oli pakollinen harjoitus, kuri, jonka hän koki turhauttavaksi mutta työsti silti järjestelmällisesti läpi. Sen sijaan että hän olisi kohdellut valosta kuivana teknisenä harjoituksena, hän levitti maalia paksulti ja antoi yksittäisten siveltimenvetojen jäädä näkyviin kipsin kaarteiden yli, niin että jopa elottoman antiikin veistoksen kopio saa saman levottoman, fyysisen käsittelyn, jonka hän antoi eläville aiheille.
Tämän kankaan tekee epätavalliseksi hänen tuotannossaan sen lähes täydellinen värin puute: ei kukkia, ei vehnäpeltoja, ei etelän valoa, vain valkoista kipsiä sinistä varjoa vasten, harvinainen harjoitus sävymaalauksessa taiteilijalta, jonka muuten määrittelee kylläinen väri. Tämä pidättyvyys paljastaa, kuinka tietoisesti hän rakensi muotoa pelkän siveltimenjäljen kautta, kun väriä ei ollut käytettävissä tekemään työtä hänen puolestaan.
Jyrkkä valkoinen hahmo syvää sinistä vasten antaa maalaukselle todellista graafista voimaa seinällä, tunnelmaltaan lähempänä veistosvalokuvaa kuin tyypillistä Van Goghia, ja sen pidättyvä väriskaala tekee siitä odottamattoman monikäyttöisen kumppanin lähellä oleville kirkkaammille kankaille.
