Kuvaus
Matalien, tummanvihreiden pensaiden rivit kulkevat tiiviinä, toistuvina musteen ja vihreän pesun vetoina etualalla, erotettuina vaaleilla hiekkapoluilla, jotka kaartuvat lempeästi takaisin kohti rakennusryhmää horisontissa. Tuon kaukaisen ryhmän keskellä seisoo pyöreä kivitorni ilman siipiä, sen seinät pehmeän okran sävyisiksi pestyt ja suurelta osin väriltään määrittelemättömät, enemmän luonnostellut kuin maalatut, seisten talojen joukossa, joissa on oranssit tiilikattot, ja siellä täällä korkeita, tummia sypressipuita.
Koko näkymän yläpuolella leveä taivas vie lähes puolet arkista, rakennettu löysistä sinisistä pesuista, joita pehmeät valkoiset pilvet katkovat, antaen piirustukselle avoimen, tuulisen tuntuman, joka on vastakohta alla olevalle tiheälle, vilkkaalle kasvillisuusriville. Van Gogh teki tämän arkin työskennellessään Etelä-Ranskassa, piirtäen maaseutua kynällä ja vesivärillä nopeana, suorana tapana tallentaa aihe ennen kuin tai sen sijaan että olisi siirtänyt sen öljyväreihin, antaen ruokokynän kantaa suurimman osan kuvailevasta työstä värin täyttäessä löysästi taustalla.
Se mikä erottaa tämän arkin hänen saman alueen öljymaisemistaan, on sen nopeus ja läpinäkyvyys: yksittäiset kynänvedot kullekin pensaalle pysyvät täysin näkyvissä, väripesut asettuvat epätasaisesti kynänääriviivojensa sisälle, ja suuret paperialueet, erityisesti rakennusten ympärillä, jätetään paljaiksi, antaen piirustuksen hengittää tavalla, johon täysin työstetty kangas ei pysty. Vanha tuulimyllyntorni, riisuttuna siivistään ja pelkistettynä yksinkertaiseksi lieriömäiseksi muodoksi, muuttuu lähes sivuasiaksi sen edessä olevien viinirivien rytmille.
Tuo avoimuus ja ruokokynän näkyvä kädenjälki antavat arkille välittömyyttä, joka sopii hyvin seinälle, jolla vilkkaampi öljymaalaus voisi tuntua raskaalta, sen vaalea pohja ja kevyt väripesu pitävät sen ilmavana eikä kylläisenä, hiljaisempana, lineaarisempana vastineena hänen tunnetuimmille maisemilleen.
